Osa tätä hetkeä, lyhyesti

Minulla on mennyt paremmin. En tiedä onko niin hyvä vaiko hirveää, minuun ei satu usein eikä paljoa, itsetuhoisuus ja julmuus seisovat vieressä, ja niiden rinnalla loistaa tilaisuus tulevaan. Tilaisuudesta on vaikea ellei mahdoton saada kunnollista otetta, vielä, ehkä sitten joskus kun pystyn enempään.

Olen siis julma. Välillä tunnen hyväksikäyttäväni kuntoutusohjaajiemme velvollisuutta ja tehtävää olla tukena ja turvata oleminen kaikille nuorille, vaadin heiltä liikaa, kohtuuttomasti. Kohtuuttomuuden nimi on huomionkipeys, ja se sattuu mutta on kiinteästi minua. Pelkään, että joku näkee syvemmälle minuun, ja alkaa vihata tai pettyy, jättää yksin.

On kulunut jo jonkin aikaa ilman vahvaa sisäistä kipua, olen jaksanut paremmin, välillä silti on ollut hankalaa. Kuntoutuskoti on minulle niin rakas, niin ihana ja tärkeä mutta väärä, ohjaajien puolesta minuun sattuu, toisinaan.

Ei itsemurha-ajatuksia, ei paljoa itsetuhoisuutta, ei psykoottistyylisiä oireitakaan. Silti voisi mennä paremminkin. Koulut alkoivat täällä meillä torstaina, ja oli mukavaa palata lukioon. Siellä sosiaalinen kuormitus on kuitenkin voimakkaampi kuin muualla, ja yksinäisyyskin kalvaa välillä.

Väsyttää. Kirjoitan lisää aamulla.