Minulla on mennyt paremmin. En tiedä onko niin hyvä vaiko hirveää, minuun ei satu usein eikä paljoa, itsetuhoisuus ja julmuus seisovat vieressä, ja niiden rinnalla loistaa tilaisuus tulevaan. Tilaisuudesta on vaikea ellei mahdoton saada kunnollista otetta, vielä, ehkä sitten joskus kun pystyn enempään.
Olen siis julma. Välillä tunnen hyväksikäyttäväni kuntoutusohjaajiemme velvollisuutta ja tehtävää olla tukena ja turvata oleminen kaikille nuorille, vaadin heiltä liikaa, kohtuuttomasti. Kohtuuttomuuden nimi on huomionkipeys, ja se sattuu mutta on kiinteästi minua. Pelkään, että joku näkee syvemmälle minuun, ja alkaa vihata tai pettyy, jättää yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti