Eilen hullu, viiltää, järkyttää perheensä, tänään normaali, rauhallinen, painajainen illalla kuin vain pahaa unta. Jälki kädessä muistuttaa, vaikka tuskin näkyy.
Eilen illalla siis viilsin itseäni, vähän, äiti "keskeytti" minut ja toki järkyttyi. En ymmärrä miksi tein mitä tein. Oli rauhallista, ja yhtäkkiä seisoinkin veitsi kädessä nirhaamassa käsivarttani, vahinko tosin jäi olemattomaksi. Niin vain tapahtui. En aikonut tehdä niin, mutta tein, tämä oli toinen kerta, kun täysin harkitsematta ja yllättäen itseäni satutin.
Rauhallista, pimeänpehmeää,
täällä, sisälläni
Jaksan, elän, olen, ongelmat piilotettuina
Ja silti epävarmuus katsoo silmiin
vaikken sitä huomaakaan
selvästi
Katson silmiin vierasta mutta tuttua
jotakin, ehkä vierellä seisovaa
Jakselen nyt hyvin, jaksan, ihan oikeasti, luulen niin. Elämä on olemassa ilman epäselvyyttä, sivussa, vahvana. Piilossa suoralta katseeltani, mutta samalla lähellä olemassaoloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti