Olisi paljon sanottavaa, sellaista, mitä ei blogiin koskaan saisi kirjoittaa. Vaikka olo on rauhallinen, tekee mieli viiltää todella, edes vähän, saada ihoa rikottua. Ihan selvästi olen siis hieman hullu.. Tahdon takaisin kuntoutuskotiin! Vielä reilu viikko, sitten takaisin, olemaan hiljaa, yksin. Lupasin itselleni, että edes yritän opetella vaikenemaan ja kätkemään mahdollisen kivun toisilta ihmisiltä, ja vaikka en siis olekaan oikeutettu hakemaan apua, ohjaajien läsnäolo on lohdullista. Että lähellä on ihmisiä, joihin oikeasti voi tukeutua jos saa itseltään siihen luvan.
Huudan jossain sisälläni, niin ettei ääni pääse pinnalle asti. Tuntuu että kaikki on samalla hentoa ja vankkaa, pysyvää ja häilyvää: rauha ja myrsky, hyvä olo ja kipu, ahdistus, itsetuhoisuus ja kaikki muu. Osittain vastakohtaiset tunteet menevät päällekkäinkin. Olen melkein viillellyt tai naarmuttanut, iho on vähän rikki, vain naurettavan vähän, korjaan sen kun voin ilman että muut saavat tietää satuttamalla kunnolla.
Itku, huuto, hymy, kipu, rauha, myrskytuuli, ahdistus, hyvä olo, ne kaikki ovat olemassa ja osa nykyhetkeäni, jotkut vähemmän, jotkut enemmän. Väsyttää tämä kaikki, epäselvyys on rasittavaa. Ehkä ilta tuo tullessaan sen melkein psykoottisen (psykoosittoman mutta vaikean) olon, ehkä rauhan, ehkä kipua, ehkä hyvän olon. Pidän kiinni tästä tilanteesta mutta päästän sen samalla menemään.
Kuulostan hullulta, ehkä olenkin sitä, en voi tietää, en voi! Olen joskus itsellenikin etäinen, joskus, joinakin hetkinä. Kaksi minää, se joka tekee ja se joka on, ajattelee, kyseenalaistaa teot, ne kaksi riitelevät nytkin varoen. Rauhallisuus seisoo koko ajan kipeyden rinnalla, ja päinvastoin.
Ihmiset, rakkaat, tärkeät, pysykää kaukana, jääkää lähelle, olkaa olemassa vain häilyen. En kuulu ongelmaksenne, osaan hillitäkin itseni, näytän sen, satutan minua!
Huomenna lähden käymään äidin kanssa Tampereella, katsotaan mitä tapahtuu, säikähtääkö äiti, huomaako jäljen vatsassani ja jäljen reidessäni. Toivon että ei. Mutta silti on kesä, valoa, lämpöä, luultavasti mukavaakin. Odotan huomista kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti