Kuolemako?

Tahdon pois tai selkeyttä asioihin, en ymmärrä, en käsitä todellisuutta ja olemista tarpeeksi. Maailmassa olemisesta tulee toisinaan epätodellinen olo, kuin katselisin maalausta enkä todellisuutta. Ihmisyys, olevuus, aivan kaikki on nyt minulle liikaa, vaikka koetankin roikkua kiinni elämässä, ja sysään ajatukset sivuun jotta pysyisin. Ja niin pysyn, olen täällä, mutta jos ajatukset menevät tarpeeksi pitkälle, en aina kestä täysin mieleni kokonaisuutta. Niinä hetkinä haluan kuolla pois, ei tarvitsisi ajatella tai tuntea tai olla, ei olisi minua, ei enää koskaan. Tahdon ja ikävöin toisia ihmisiä, mutta he eivät kuulu minulle. Ehkä on tehtävä itsemurha. Ehkä se on velvollisuus ja ainoa mahdollinen, todellinen portti parempaan, olemisen päättymiseen.