Itseänsä etsivä

Eilen aloin kirjoittaa tätä blogia, tein päätöksen edes yrittää jakaa itseäni netissä. Minä itse on siis välillä lähes psykoottinen mutta silti täydellisen psykoositon, yleensä suhteellisen tavallisen oloinen eikä erityisen ahdistunut, mutta välillä surkeana ja puristuksissa itkevä, levoton. Minulla on elämä, joka on tuttu mutta silti hieman tuntematon, joiltakin osin.


Eilen illalla, kauniina ja valoisan lämpöisenä kesäiltana kun kävin ensi kertaa tänä vuonna uimassa luonnonvesistössä järven vesi oli ihanan pehmeän viileää. Vesi, niin, se tuntuu hyvälle ihoa vasten, mutta samalla on turhauttavaa aistia ja tuntea ihollaan mitään. Oleminen on kuluttavaa vaikkakin ihanaa, tai pikemminkin päinvastoin, aistit ovat konkreettinen osoitus siitä että olen todellinen. Tiedän ja tiesin olevani todellinen, mutta on hankalaa huomata se, että vartaloni ja mieleni ovat tiiviisti yhdessä, mielen olevuus on hyväkin asia, mutta tarkkaan ajateltaessa vartalo alkaa hieman häiritä. Joskus hieman tuntuu, että ehkä tälle kaikelle kuuluisi tehdä jotain, mutten tiedä oikein, mitä. Käteni tässä näppäimistöllä liikkuvat juuri kuten haluan niiden liikkuvan ja kirjoittavan, mutta silti ne näyttävät hieman etäisiltä, vierailtakin. kuten myös omat ajatukseni sisälläni. Oloni on nyt rauhallinen, mutta silti hieman ahdas. Fyysinen kipu houkuttaa, mutten halua satuttaa ketään toista huolella minusta. Yritän ajatella muuta, ja luultavasti onnistun siinä myös.

Haluaisin jättää maailman hetkeksi itseni ulkopuolelle, mutta palata siihen taas takaisin. Se ei vain oikein ole mahdollista, sillä itsekurini on olematon, enkä saa edes oikeita ja tapahtuviksi sopivia hetkiä aina liikkeelle, jolloin ne voisivat edetä omalla painollaan. Tänään on tänään, huomenna on huomenna, ja ensi viikolla tapaan terapeuttini. Hetket hänen kanssaan keskustellen ovat kauniita mutta surullisiakin, teräviä. Voi toista, voi häntä, tuota epäonnista naista, joka sattuman kautta tuekseni päätyi, yhtenä useista samaan tilanteesee´n joutuneista ihmisistä.

Nämä lauseet ovat minulle oikeita, oikeudenmukaisia. Harmi vain, en ole varma onko tämä ajattelu minun omaani vaiko vain kuviteltua.