Istun yön hämärässä yksin... Huoneeni on rauhallinen ja tumma, hämärässään hennon aavistuksen verran vieras. Jostakin, jostakin syystä kulunut päivä oli minulle rauhallisuuden ja jopa hyvän olon aikaa, ja se häiritsee. Ehkä tiedän jotakin muita paremmin, ja siksi rauhallisuus on kuin pinnallisuutta. Haluaisin toisaalta päästä edes aavistuksen verran yli ihmisyyden ja työntää rajoja kauemmas.
Kuulostanpa omahyväiseltä, se ei ole uutta muttei hyvääkään. Kirjoittaminen jotenkin tyhjää minut, ja sormet elävät näppäimillä autonomista elämäänsä hallitsemattomassa hallinnassani, näytölle ilmestyy sanoja jotka ovat vieraan tuntuisia, ehkä siksikin, että olen umpiväsynyt.
Huomenna, nukuttuani on uusi päivä. Ehkä saan jotakin aikaan, ehkä en, ajatus on nykyiselle minulle jopa tekoa olennaisempi. Illan viiletessä puutarhakeinussa istuessa mieleni ja ajatteluni veivät tilan opiskelulta, jota olen lykännyt - kai sitten joskus, joskus etenen, ja olen suorittanut yo-tutkintoni, ehkä, vaivannäkö vain on vaikeaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti